perjantai 27. lokakuuta 2023

Syyslomaviikko

 Maanantaina ja torstaina pidettiin ihan vaan leikkipäivä. Kotileikissä leivottiin ahkerasti kakkuja ja sekoiteltiin keittoja, tarjoiltiin kavereille vichyä ja maisteltiin hedelmiä. 

Palapelejä pelattiin sekä tehtiin hamahelmitöitä. 

Tiistaina väritettiin puuväreillä värityskuva. 


Keskiviikkona jokainen sai toivoa yhden lempilaulun joka laulettiin yhdessä. Toivelauluja oli Pikkuiset kultakalat, Ihahaa, Nallen talo, Nallen vaatteet, hämähämähäkki ja bussilaulu.

Perjantaina luettiin lapsen tuoma prinsessakirja.


Mukavaa viikonloppua.


perjantai 20. lokakuuta 2023

Lokakuun kolmas viikko

 Viikko aloitettiin pelipäivällä pelailemalla Puuha Pete lottoa ja maatila muistipeliä. Muistipeliä pelattiin aluksi kuvat ylösalaisin sekä sitten helpommalla versiolla kuvat oikeinpäin. 

Tiistaina jokainen sai tehdä oman sateenvarjon, joka maalattiin vanupuikkotupoilla tuputtamalla haluamillaan väreillä.

Tällä viikolla lapset ovat saaneet tuoda omia kirjojaan kotoa joita on yhdessä luettu ja tutkittu.

Keskiviikkona Sadun päivän kunniaksi luettiin monta kivaa kirjaa

Keskiviikkona käytiin uudistetussa "laivapuistossa", missä oli uutta ja vanhaa...Kivoin juttu lasten mielestä oli uusi laiva!
Torstaina jumpassa lähdettiin mielikuvitusreissulle Allun ja Eepin kanssa kalastamaan. Ensin juostiin hakemaan pyörät ja sitten pyöräiltiin kohti järveä. (selinmakuulla poljettiin jaloilla kuin pyörää) Etsittiin matoja (kiemurreltiin kuin madot). Laitettiin pelastusliivit ja lähdettiin soutamaan veneellä (lapset istui kassiin ja aikuinen veti salin lattialla) Ongittiin kaloja ja laskettiin kalat hyppimällä 1-10. Rannalle palattua tuuli kutitteli lapsia. (aikuinen kutitteli huivilla kevyesti)
Perjantaina musiikissa laulettiin ja leikittiin pupuperhe sormileikki, metrolla mummolaan, pikkuiset kultakalat sekä viisi pientä ankkaa jossa mukana oli myös käsinukke ankka. Ankka kyseli lapsilta mitä heille kuuluu ja sai monta halausta. 


Mukavaa viikonloppua ja lomalaisille mukavaa syyslomaa!

perjantai 13. lokakuuta 2023

Lokakuun toinen viikko

 Lokakuussa teemana on perhe ja tätä aihetta käydään eritavoin läpi. Maanantaina tutkittiin ja pohdittiin minkälainen oma perhe on kullakin Peikonpesäläisellä. Ketä perheeseen kuuluu? Onko pikkusisaruksia, isojasisaruksia... Papunetistä sai tulostettua jokaisen perheen mallikuvan. Esim. äiti, isä, isoveli ja pikkuveli. Perhekuvat on Peikonpesän seinällä ja lapset ovat käyneet tutkimassa missä on oman perheen kuva ja missä hoitokaverin. 

Tiistaina Aleksis Kiven päivänä pidettiin satuhetki ja luettiin Pikku äiti kirja. Kirja oli mielenkiintoinen, koska siinä tehtiin paljon sellaisia asioita mitä tapahtuu oikeassakin perhe-elämässä. Isä lähti töihin, äiti siivosi, leivottiin, käytiin pesulla ja mentiin nukkumaan. Keskusteltiin lasten kanssa mitä he ovat kotona leiponeet omien vanhempien kanssa sekä missä he nukkuvat. Omassa sängyssä, omassa huoneessa vai vanhempien vieressä...


Keskiviikkona vietettiin saapas-päivää ja sen kunniaksi tuputeltiin kumisaapas työ, mitä jatkotyöstetään vielä...


Torstai-iltana vietettiin meidän ryhmän mukava illanvietto Mikkelipuistossa. Ohjelmassa värisuunnistusta ja iltapalaa nuotion äärellä. Lapset innostuivat itse paistamaan vaahtokarkkeja...
Kiitos kaille mukana olleille perheille!

Perjantaina musiikissa rytmittelimme ämpäreillä syksy- ja sadelauluja.

Ensi viikolla vietetään sadunpäivää, joten lapsi voi halutessaan tuoda oman pienen kirjan, jota luemme ja tutkimme yhdessä.

Mukavaa viikonloppua!










torstai 5. lokakuuta 2023

Eläintenviikko

 Tällä viikolla vietetään eläintenviikkoa teemalla "Me kaikki olemme kaloja"🐟🐠🐋🐟🐠. Maanataina tutustuimme teema julisteeseen ja saimme tietää, että myös merihevonen on kala ja seitistä tehdään kalapuikkoja. Lasten mielestä ankerias näytti ihan käärmeeltä tai matolda, mutta se onkin kala.

Teemaan sopiva peli on taas kiinnostanut lapsia ja sieltä löytyykin merihevonen.

Tiistaina väritettiin merihevonen-värityskuva.
Ulkoilussa pitkästäaikaa sadevaatteissa ja kivat lätäkköleikit💦💦💦
Ruokaa odotellessa luettiin erään lapsen tuoma kirja "kymmenen leppäkerttua"

Keskiviikkona oli eläinaiheinen musiikki, missä laulujen mukana seikkaili eläinkäsinuket🐇🐈🐎🐔🐕🐖🐘🐡 Lauluina mm. Piippolan vaari, elefanttimarssi, hämähämähäkki, ihhahhaa, pikkuiset kultakalat ja laulut myös jänöstä ja oravasta.
Aamupäivä vietettiin sisällä ja musiikin jälkeen väritettiin valashait sekä käytiin salissa mopoilemassa. Viikon teemaan sattuikin hyvin ruoaksi kalakeitto ja keskiviikkona vietettiin myös korvapuustipäivää, joten jälkiruoaksi olikin pullat.


Torstaina oli eläinaiheinen jumppa...karhuina ryömittiin renkaiden läpi, hypittiin kuin sammakot, loikittiin pupuina ja ratsastettiin keppihevosilla heppalaulun soidessa.


On katsottu läppäriltä miltä näyttää merenalainen maailma...ja luettu satu missä Eevi ja Danillo käyväy ukin kanssa mato-ongella.

Perjantaina satuhetkellä luettiin "Hyvää yötä Nalle Kalle"

Ensi viikolla mm.vesileikit torstaina ja illalla mukavaa yhdessäoloa Mikkelipuistossa.
Mukavaa viikonloppua!