perjantai 9. kesäkuuta 2023

Vko 23 touhut

 

Viikko alkoi kakkujuhlilla ja vihannesten pilkkomisella

Pelattiin oppi&ilo maatilaeläimet kysymyspeliä ja tytöt innostuivat pitkästä aikaa tekemään hamahelmillä

Tiistaina sai maalata mieleisellä värillään kiven ja näköjään perusvärit on suosikkeja
punainen,sininen ja vihreä
Muisteltu opittuja värejä ilmapallo pelin muodossa
Keskiviikkona loruteltiin ja soiteltiin erilaisilla soittimilla(rumpu,quiro, kapulat) kesäisiä soitinloruja käymällä uimarannalla ja jäätelökioskilla.
Mopoajelut salissa ennen iltapäiväulkoilua
Ollaan käyty lottopelin muodossa vielä kertauksena mitä kaikkea kivaa kesään kuuluu...
Maalattujen kivien päälle tehtiin vielä pieniä sormen jälkiä pilkuiksi, eräästä taideteoksesta tuli selvästi leppäkerttu...


Viikko päätettiin laulupiirtämiseen auringosta ☀
Ensi viikolla Jade lasten kanssa toteuttamassa lasten toiveviikkoa, siitä päivitys sitten viikonpäästä.















perjantai 2. kesäkuuta 2023

Vko 22 touhut

 Viikko aloitettiin keskustelemalla mitä kesään kuuluu, mitä kesällä voi tehdä ja kuinka kesällä pukeudutaan. 


Luettiin myös Miina ja Manu retkellä kirja, missä kerrottiin, että kesällä voi myös tehdä telttaretken metsään ja onkia kaloja.


Tiistaina askarreltiin uudella tekniikalla perhoset. Olipa jännä maalata kuplamuovia...


Barbien vaateet pesukoneessa.


Keskiviikkona kävimme tutustumassa Tähtimetsän tiloihin. Oli jännittävää ihmetellä uusia huoneita ja hauskaa leikkiä Tähtimetsän leluilla. Kesän vietämme Peikonpesän touhujen parissa ja syksyllä seikkailumme jatkuu Tähtimetsässä.


Torstaina vietimme 3- vuotissynttäreitä, onnittelut vielä sankarille. Luimme syntymäpäiväsankarin tuoman kirjan.


Vietimme myös opiskelijan läksiäisiä ulkona yhdessä Ruskometsän kanssa. Kaikkea hyvää hänelle tuleville taipaleille. Kiitos kun olit ja autoit meitä kasvamaan.


Torstaina jatkoimme tarinallista leikkiä, kun dinot lähtivät uimaan! Viileämpi keli ei meitä haitannut dinojen uidessa.


Perjantaina väritimme kesäisen toukan ohjeen mukaan.


Mukavaa alkanutta kesää.




perjantai 26. toukokuuta 2023

Vko 21 touhut

Viikko aloitettiin aivojumpalla...palat piti yhdistää oikein tapahtuma järjestykseen. Muutamia paloja pyöriteltiin, mutta hienosti tapahtuma ketjut alkoivat syntymään. Toisessa tehtävässä piti valita oikea vastausvaihtoehto, se oli paljon helpompaa!

Tiistaina saimme nauttia kivasta kannatusyhdistyksen tarjoamasta musiikki laululeikki hetkestä, kun saimme vieraaksi Kerttu Leppäsen ystävineen. Kiitos Pauliina Hintsanen ja kannatusyhdistys!

Uutena leikkinä ryhmään on tullut barbit ja barbitalo.

Keskiviikkona oli helteisellä Röllin pihalla koko talon yhteinen ilohetki ja jokainen ryhmä esitti yhden esityksen omasta kevätjuhlastaan. Me esitettiin sateenkaarentalossa.
Ja illalla vietettiin auringonpaisteessa kevätjuhlaa. Esitykset sujuivat hienosti ja kaikki osallistuivat pienestä jännityksestä huolimatta. Kiitos lapsille ja perheille mukavasta juhlasta!

Torstaina dinot pääsivät lasten kanssa laivapuistoon

Tällä viikolla luettu paljon kirjoja...riimittelysatuja työkoneista... 
...ja retkiin liittyviä satuja...

Mukavaa viikonloppua!













 

perjantai 19. toukokuuta 2023

Viikon 20 touhut

 Äidit saivat sunnuntaina lasten tekemät sydäntaulut ja kukkakortit.


Alkuviikosta on ulkoiltu isolla pihalla ja harjoiteltu kevätjuhlaesityksiä.


Joskus lapset tuovat kotoa lempikirjojaan ja niitä luetaan sitten yhdessä. Tämän kirjan omistaja osasi kyllä kirjan ulkoa, tiesi aina mitä seuraavaksi tapahtui...


Painettiin muotoja paperiin, ympyrä ja kolmio jo muistettiin perusmuodoista.


Keskiviikkona kävelimme läheiselle kentälle urheilemaan osana meidän tarinallista leikkiä. Opiskelijamme oli suunnitellut meille dino-olympialaiset, jossa kontattiin mutkitellen, juostiin kilpaa, hypittiin viivojen yli ja heitettiin palloja ämpäriin. Saimme upeat omat kilpailunumerot olympialaisten ajaksi. Dinot istuivat katsomossa meidän jumpatessa dinoina.


 Loppuajan lapset saivat leikkiä dinoilla. Lapset keksivät ruokkia dinoja, potkia dinoilla palloa, kiivetä dinoilla maaliverkkoa pitkin sekä laittaa dinot pallomereen.


Torstaina päiväkoti on kiinni ja perjantaina olemme Ruskometsässä pienellä porukalla. Mukavaa viikonloppua.




perjantai 12. toukokuuta 2023

Aurinkoa ja lämpöä sekä tarinallisen leikin aloitusta ☀

Tällä viikolla on aloitettu kevätjuhlaesitysten harjoittelu ja vihdoinkin ollut ihanan aurinkoisia ja lämpimiä kelejä ulkoilla. Ollaan ulkoiltu myös isolla pihalla ja siellä kivointa on päästä keinumaan ja leikkimään isoilla hiekkalaatikoilla.


Aloitettiin myös tarinallinen leikki, mikä mukautetaan kirjaan "Miina ja Manu lohikäärmeenluolassa" Tarinan jälkeen jokainen sai valita itselleen dinosauruksen, joka kulkee lapsen mukana retkillä, joita alamme tekee vähintään kerran viikossa. Saa nähdä minne kaikkialle lapset ja dinot pääsevät retkeilemään...se selviää viikkojen aikana...


Kevään viimeisellä kynttilähetkellä kuulimme tarinan luomisesta ja lapset pääsivät osallistumaan viemällä tarinaan kukkia ja eläimiä.



Dinosauruksille on rakennettu omat pesät...maalattu ja "sisustettu" ja heti alkoi kivat leikit :)


Torstaina veimme dinot metsään retkeilemään. Metsässä syntyi mukavat dinoleikit, kun dinoille rakennettiin pesä, dinot ruokailivat luonnossa ja kiipeilivät niin puissa, niiden oksilla kuin narujen päällä. Retkeltä ei olisi millään malttanut lähteä takaisin päiväkodille.


Iltapäivällä pidimme viimeisen vuorovaikutusleikin. Vuorovaikutusleikissä pompotimme ilmapalloja viltin päällä ja leikimme lasten kestosuosikkia - pallosadetta! Samalla tuli harjoiteltua yhteistyötaitoja.


Perjantaina luimme kirjan Minulla on hirmulisko ja väritimme dinosaurus-värityskuvat.


Aurinkoista viikonloppua.










perjantai 5. toukokuuta 2023

Opetellaan muotoja

 Tiistaina vappuloman jälkeen aloitimme tutustumaan muotoihin ympyrä, neliö ja kolmio. Mietimme, mikä voi olla ympyrän muotoinen, mikä neliön ja mikä kolmion. Saimme lajitella palikoita värin ja muodon mumaan ja lopuksi kokosimme torneja niin neliöistä, ympyröistä kuin kolmioista.

Iltapäivällä askartelimme opiskelijan johdolla muotorobotin käyttäen erilaisia muotopaloja ja liimasimme ne robottiin.

Keskiviikkona loruttelimme kevätloruja ja leikimme roolivaatteilla.

Torstaina jumppasimme muotopalojen avulla, kun piti osata mennä oikealle muodolle tai oikealle värille seisomaan. Kokeilimme pyörittää vanteita, mutta se oli hieman haastavaa, vaikka hauskaa! Pompimme myös vanteesta toiseen. Lopuksi leikimme robotteja Minä olen robotti -laulun mukana.

Perjantaina pidimme satuhetken ja luimme keväästä kertovan kirjan Kevään ihme Käpymetsässä.


Mukavaa viikonloppua kotiväelle.