torstai 5. joulukuuta 2024

Päästään avaamaan joulukalenteria

 Ensimmäinen luukku päästiin aukaisemaan meidän joulukalenterista. Tipsu tonttu oli jättänyt kirjeen jossa hän kertoi että jokainen lapsi saa vuorollonsa kurkistaa kalenteriin. Tipsu kertoi myös etsivänsä kotia ja aikoo muuttaa Peikonpesään. Meidän kalenteri on toiminnallinen ja siellä on sen päivän toiminta. Tänään meillä oli salissa Mikkelin teatterin järjestämä työpaja. Toiminta alkoi avaamalla ääntä, herättelemällä kehoa liikkumalla eri tavoin, näyteltiin pieni tarina sekä tutustuttiin minkälaisia tavaroita näyttelijät käyttävät...


Tiistaina kalenterista tuli joulujuhlaharjoitukset. Musiikkisalissa leikittiin siis joululauluja.

Keskiviikkona kalenterista tuli jouluinen satuhetki. Päästiin kuulemaan kuinka Puppe valmistautuu jouluun. 

Torstaina ohjelmassa oli tonttujumppaa sekä lipunnosto tulevan Itsenäisyyspäivän kunniaksi. Jumpassa oli kyykkyyn menemistä, venyttelyä sekä käsille että jaloille, juoksemista.. lopuksi rentouduttiin pallohieronnalla.