Marraskuun toisella viikolla jatkoimme jouluisia askarteluja, harjoitellen saksilla leikkaamista, liimaamista ja maalaamista. Tonttuja ja joulukuusia alkaa ilmestyä. 🧑🎄🌲
Jatkoimme saksilla leikkaamisen harjoittelua tonttuaskartelujen parissa.
Torstaina liikuimme salissa harjoitellen trampoliinilla pomppimista, puolapuilla kiipeämistä, pallon heittoa koriin, portaissa kulkemista ja tunnelin läpi ryömimistä. Lopuksi rentouduimme matoilla pötkötellen, musiikkia kuunnellen ja halukkaat saivat nystyräpallo-hierontaa. Taitavia kavereita! ☺️
Viikon lopuksi tutustuimme MiniVerso sovittelu kuviin. Lapset nimesivät puheenvuoro hiiren nimeksi: "Hiiri." 😊 Jokainen sai omalka vuorollaan kääntää yhden kuvan esille ja yhdessä pohdimme mitä kuvassa tapahtuu ja mitä tunteita kuvassa voisi näkyä. Avuksi otimme hymynaama ja surunaama kuvat. Koitimme pohtia miten saisimme surulliset lapset taas iloiseksi.
Oikein mukavaa viikonloppua! 🩵
Keskiviikkona 19.11. pääsemme vesileikkien pariin. Otattehan uimavaipat ja uimapuvun mukaan päiväkotiin.
















