Viikko aloiteltiin pehmolelujen neuvolakäynnillä. Asiakkaita riitti aina pienen pienestä tiikeristä suureen koiraan saakka. Eläimet mitattiin ja punnittiin, kuunneltiin sydäntä ja hengitystä sekä annettiin tarvittaessa rokotus. Omistaja sai itse ottaa vielä kuvan lemmikistään. Kuvat liimataan neuvolakortteihin.
Ulkona pääsimme etsimään pupuja hangesta ja muista piilopaikoista. Lopuksi laskimme kuinka monta pupua löysimme.
Keskiviikkona sormimaalasimme pääsiäiskortteja ja harjoittelimme liimapuikon käyttöä. Lapset saivat valita, millä väreillä "pääsiäismuna" maalataan.
Tutkimme myös yhdessä kuvista erilaisia perheitä ja keskustelimme keitä kuvissa näkyy. Tuimme lasten ajattelun kehitystä.
Torstaina liikuimme Duuri-koiran aamujumpassa liikuntasalissa. Harjoittelimme mm. konttaamaan, nostelemaan ja liikuttamaan raajoja sekä "heiluttamaan häntää."
Aurinkoista viikonloppua! 🌻
Seuraavan viikon torstaina 26.3. pääsemme vesileikkeihin, jolloin uimavaippoja ja -pukuja tarvitaan. 💧








