perjantai 22. toukokuuta 2026

Lasten lintuviikko ja kevätjuhlat

Maanantai aamuna harjoittelimme yhdessä Ruskometsän kanssa kevätjuhla esityksiä liikuntasalissa. Illalla juhlimme yhdessä perheiden kanssa ja herkuttelemme. 😊


Tiistaina ja keskiviikkona leikimme kahdessa ryhmässä.

Sisällä leikkivät lapset pääsivät ohjattuun vuorovaikutusleikkiin, jossa alkulorun jälkeen jokainen lapsi sai tulla aikuisen syliin soutulaululeikkiin vuorollaan. Tämän jälkeen harjoittelimme kehonosien tunnistamista ja nimeämistä vanutupolla poskia ja käsiä yms. koskettaen. Lapsi sai halutessaan pitää silmät kiinni. Lopuksi herkuttelimme porkkanoilla, banaaneilla ja joimme vettä. 

Ulkona leikkivä ryhmä juoksenteli yhdessä hampurilais leikkiä leikkien. Harjoittelimme menemään kyykkyyn ja nousemaan sieltä ylös, kun aikuinen hihkaisi: "hampurilainen." Harjoittelimme ohjeiden kuuntelua ja niiden mukaan toimimista seisoessamme tikkusuorina, kädet kyljissä kiinni, kun aikuinen hihkaisi: "ranskalaiset." Harjoittelimme sihinä-äänen päästämistä suulla, kun aikuinen huusi: "Coca-cola."


Torstaina lähdimme kävelyretkelle. Tällä viikolla vietetään lasten lintuviikkoa, joten kuuntelimme millaisia erilaisia linnun ääniä metsästä kuuluu. Kaunista liverrystä saimmekin kuulla. Näimme myös muutamia lintuja kävelemässä ja lentämässä. Tällä kertaa meillä oli myös eväät mukana. Kylläpä ne maistuivatkin hyvältä 😊


Luimme lintu aiheisia kirjoja Lasten lintuviikolla.


Perjantaina tutustuimme uusiin kirjoihin, joita päiväkoti sai lahjoituksena. 



Mukavaa viikonloppua! 💛

Seuraavan viikon keskiviikkona 27.5 klo 10 Röllin päiväkodin lapsille esiintyy Siinan Taikaradio Duo ! Kiitos Kannatusyhdistys! 🎼🎵🎶