perjantai 27. syyskuuta 2024

Syyskuun viimeinen viikko

Viikko aloitettiin tuttuun tapaan pienryhmäleikeillä. Vuorovaikutusleikissä laulettiin ja leikittiin Pullalaulua. Sen jälkeen ryömittiin ja kontatttiin tunnelista läpi yhä uudelleen ja uudelleen. 


Toisen ryhmän kanssa puhallettiin tämän kesän viimeiset saippuakuplat.

Tiistaina luettiin Mitä Miu tarvitsee? Tällä kertaa tunteina oli harmitus, pelko, yksinäisyys, kateellisuus, raivo..


Keskiviikkona pistettiin pensselit heilumaan musiikkimaalauksessa.


Satuliikunnassa päästiin syksyn tunnelmiin. Tuuli kovasti (heiluteltiin huiveja), hypittiin vesilammikoissa (vanteissa), kerättiin lehtiä (hernepusseja), poimittiin mustikoita 
(tennispalloja ämpäriin), leivottiin mustikkapiirakkaa, päivän päätteeksi käytiin nukkumaan...


Perjantaina luimme sadun Rolle-röllin iloisesta päivästä. Rolle ilahtui linnun laulusta ja parhaan kaverinsa Bella-peikon kanssa leikkimisestä. Lapset saivat kertoa, mikä heidät tekee iloiseksi. Kaikki mainitsivat oman perheensä jäsenet. Yksi lapsista mainitsi lisäksi serkkunsa. Väritimme myös Rolle-värityskuvan.


Merkitsettehän koulujen syyslomaviikon hoidontarpeen lapsenne osalta mahdollisimman pian, kiitos! Lista löytyy ilmoitustaulun vierestä oikealta puolelta.

Ensi viikolla Henna lomailee. Petran kaverina ryhmässä on Niina H.